tiistai 15. marraskuuta 2011

Muutama sana hääpuvuista

Kerran Marttahuvit käsittelee juhlia ja häitä, kirjoitan myös hieman juhlapukeutumisesta. Tarkemmin hääpukeutumisesta.

Nyt kun tomu on jo hieman laskeutunut, on pienen avautumisen hetki. Viime lauantai oli jännittävä päivä, ainakin aluksi, sillä kävin aivan ensimmäistä kertaa sovittamassa hääpukuja. Myönnän, hieman naiivisti olin ajatellut ihastuvani moniin pukuihin ja surin jo valmiiksi sitä, että en osaa valita sitä oikeaa vaihtoehtoa. Pähkinänkuoressa sovitus sujui kutakuinkin seuraavasti: kotikaupunkini suurimmasta hääpukuliikkeestä ja sen sadoista hääpuvuista halusin kokeilla noin viittä. Kaksi niistä oli päälläni nättejä.

Itselleni on ollut hääsuunnitelmien alusta alkaen selvää, että en halua olkaimetonta pukua. Tarkennan nyt, että en ole etsimässä suinkaan mitään erikoisuuden huippua vaan oikeastaan jotakin melko klassista - mutta en hihatonta prinsessahääpukua. Tiedän, että kyseisen mallisia pukuja on olemassa erittäin kauniita yksilöitä, mutta oma tyylini on jotakin muuta. Lopulta lauantaina niistä kahdesta puvusta josta pidin, toinen oli sitten hihaton.

Missä vika? Tyylitajussani vai liikkeen valikoimassa? Itsekkäästi syytän jälkimmäistä. Tiedän, että kyseessä oli vasta ensimmäinen sovitus ja mieluisia mekkoja (ainakin toivottavasti) löytyy vielä jostakin liikkeestä. Ongelma kuitenkin suomalaisessa hääpukumuodissa tuntuu olevan se, että koska hihattomat puvut ovat niin suosittuja, oletetaan ettei kukaan mitään muuta haluakaan. Koomista vain tuntuu olevan, että mitä laajempi valikoima liikkeessä on, sitä enemmän siellä on vain variaatioita samasta puvusta. En mitenkään voi olla ainoa hihoja, olkaimia tai muita "persoonallisia" ominaisuuksia omaavaa pukua etsivä morsian, enhän?

Kaikesta turhautumisestani huolimatta olen optimistisen tyyni. Joulukuussa on seuraava sovitus Helsingissä ja suhtaudun siihen melkein hykertelevällä odotuksella: siskoni bongasi erään melkoisen(!) lupaavan puvun, jota en malta odottaa pääseväni kokeilemaan. Uuden puvun erinoimaisena vaihtoehtona harkitsen myös vintagepukua (mikä sopisi makuuni ja mikäli sopiva sattuu kohdalle) tai sitten koko koltun teettämistä.

Tiedän olevani tyyliasioissa toisinaan melko tarkka, mutta itselläni ole mitään hinkua ryhtyä näissä asioissa ikäväksi nipottajaksi tai vaativaksi asiakkaaksi. Mutta onko se väärin haluta jotakin muuta kuin massaa? Miksi minun pitäisi mukautua? Häh?

Toivoa minulle antaa tämän hetken hääblogien suosikki:
 

Ladies, tuota minä haluan.

6 kommenttia:

  1. Voi ny hemmetti, jos hääpukuvalikoima oikeesti on tollasta hihatonta ja olkaimetonta niin voi ny. Voi ny! Hassua ettei tilausta vähän erilaisille puvuille oo enemmän, miksi kaikki haluaa tollasen perusolkaimettoman? Tylsää. Lisää olkaimellisia ja hihattomia pukuja, kiitos!

    VastaaPoista
  2. No älä muuta höpäjä! Täytyy vielä tarkentaa, että käytin termejä vähän sekavasti - etsinnässä on siis puku, jossa on joko hihat tai olkaimet eli siis ei täysin olkaimeton. Kirjoitin tuon sellaisessa puuskassa että sekavuus lienee ymmärrettävää. :D

    VastaaPoista
  3. Oho ja meikäkin on sekoillut, vikan lauseen pitäis siis mennä että lisää olkaimellisia ja hihallisia pukuja! :'D

    VastaaPoista
  4. Yksinkertainen vastaus: no kun se myy. Harmittavaa :( Tuntuu, ettei juuri mistään löydä valmiina sellaista omannäköistä ja persoonallista (huom, ei tarvitse olla mikään varsinaisen ihmeellinen) pukua vaan kaikki ovat kopioita toisistaan.

    Toivotaan että Helsingin reissu tuottaa tulosta :)

    VastaaPoista
  5. Tässä oma hääblogini suosikkini, josta aion varmasti varastaa idean jos toisenkin ;)
    http://ruffledblog.com/

    VastaaPoista
  6. Jenni, tuokin blogi on kyllä tullut hyvin tutuksi :D Jos järjestäisi todella pienet häät niin kaikenmoisten macaronien väkertäminen tuohon tapaan ois kyllä aivan ihanaa mutta toisaalta on se kivaa kun on myös enempi juhlijoita :)

    VastaaPoista