lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulun rauhaa ja herkullisuuksia

Niinhän siinä vain kävi, että joulunajan kiireet menivät blogin päivittämisen edelle, mutta tässä kuitenkin pieni joulutervehdys ja muutama lyhyt sana jouluruuista.

Oman perheeni perinteissä joulupöydässä ei muistaakseni koskaan ole kinkkua, mutta kaloja on sitten syöty senkin edestä. Tänä jouluna vietämme pyhiä ensimmäistä kertaa paremman puoliskoni kanssa kaksin ja kotona, mutta halusin silti jatkaa jotakin tiettyjä ruokaperinteitä ja sen teinkin kalojen muodossa. Tänään illalla siis herkutellaan ainakin tomaattisillin, valkosipulisilakan ja graavilohen parissa. Näistä ohjeista kaksi jälkimmäistä ovat löytöjä netistä (ainakin täällä Keskisuomalaisen sivuilla on erittäin hyvä valkosipulisilakan ohje) mutta tomaattisilli on perheemme klassikko, jonka reseptin tänä vuonna pyysin äitini äidiltä eli ämmiltä. Mikäli kirpeä kala maistuu, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan:




JOULUSILLI

- 1 paketti kevyesti suolattuja sillifileitä
- 1 sipuli

Liemi:
- 1 dl rypsiöljyä
- 1 dl etikkaa
- 1 purkki (70g) tomaattipyrettä
- 1/2 dl sokeria

Sillifileet leikataan viipaleiksi ja ladotaan lasitölkkiin vuorotellen sipuliviipaleiden kanssa. Öljyyn lisätään hyvin sekoitten muut aineet ja liemi kaadetaan viipaleiden päälle. Silli saa marinoitua ainakin vuorokauden.

Vinkki! Mikäli kala ei maistu, kannattaa kokeilla marinoida pelkkiä sipuleita, ne ovat tässä puoli herkkua!


Toinen perinne lapsuudestani asti on ollut karjalanpiirakoiden leipominen mummini ja serkkujeni kanssa. Tänä jouluna yhteinen leipominen jäi väliin, mutta jouluaatoksi karjalanpiirakoita oli ehdottomasti saatava, joten ryhdyimme täällä toimeen. Karjalanpiirakat eivät todellisuudessa ole niin työläitä kuin voisi kuvitella ja niiden rypyttäminen on ehkä tekniikkalaji mutta varsin rentouttava sellainen. Erikoista reseptiä piirakoihin itselläni ei ole tarjota, mutta ainakin Kotiruoka-kirjan ohje on osoittautunut hyvinkin kelvolliseksi. Nyt vetäydynkin joulupuuron, klassisen sekahedelmäkeiton ja karjalanpiirakoiden pariin viettämään rauhallista iltaa ja toivotan sitä myös kaikille muille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti